LIMITED EDITION

Kampanjan ehdot

  1. Nämä ehdot pätevät, jos missä tahansa muussa viestinnässä on ristiriitoja tai epäjohdonmukaisuuksia, mukaan lukien mainonnassa ja myynninedistämisessä. Osallistumisen ja palkintojen lunastamisen ohjeiden katsotaan olevan osa ehtoja ja osallistumalla kilpailuun kaikkien hakijoiden katsotaan hyväksyneen ehdot ja noudattavan niitä. Säilytä kopio tiedoksi itselläsi.
  2. Osallistumisoikeus: Kampanja on avoin vain yli 18-vuotiaille Suomen asukkaille, lukuun ottamatta Kampanjan järjestäjän työntekijöitä ja heidän lähisukulaisiaan, heidän edustajiaan ja ketään muuta kampanjan markkinointiin tai järjestämiseen tai palkintojen tuottamiseen suoraan yhteydessä olevaa tahoa.
  3. Kampanja-aika: Kilpailuosallistumisten tulee olla perillä 7.9.2020 klo 00:00:01 ja 31.1.2021 klo 23:59:59 välisenä aikana.  
  4. Osallistuminen edellyttää internet-yhteyttä ja tositetta tuotteen ostosta. Kampanjaan oikeuttavien tuotteiden saatavuus voi vaihdella ja ne ovat saatavilla vain niin kauan, kuin tuotteita riittää.
  5. Osallistumisen ohjeet: Voit osallistua kampanjaan ostamalla siihen oikeuttavan Glade-tuotteen kampanjaan osallistuvalta jälleenmyyjältä kampanja-ajan kuluessa (”Kampanjaan oikeuttava tuote”, katso lisätietoja kampanjaan oikeuttavista tuotteista liitteestä A). Säilytä tuotteen ostokuitti. Kuitin päivämäärän tulee olla kampanja-ajan sisällä. Käy osoitteessa www.gladejourneytolapland.com, anna yhteystietosi (nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero), lataa kuva kuitista ja Kampanjaan oikeuttavan tuotteen viivakoodin (EAN) viisi viimeistä numeroa.  Jokainen osallistuminen kilpailuun edellyttää erillistä tuoteostoa ja siihen liittyvää kuittia. Kaikki hyväksytyt osallistumiset ovat mukana kohdassa 10 kuvatussa palkintoarvonnassa, jossa valitaan kohdassa 6 esiteltyjen palkintojen voittajat.
  6. Palkinnot: 
    1. Kultapalkinto: 1 matka Ylläkselle Lappiin 4 hengen perheelle (2 aikuista ja 2 alle 18-vuotiasta lasta) Palkinto sisältää 4 menopaluulentoa turistiluokassa kotialueen lähimmältä lentokentältä Suomessa Kittilään Lappiin, kuljetukset Kittilän lentokentältä, sekä 4 yön/5 päivän majoituksen Ylläksellä 4 tähden majoituksessa.  Majoitus on chalet-huoneistossa (sisältäen kylpyläpaketin) ja sisältää aamiaisen ja illallisen. Lounas ei sisälly palkintoon.  Palkinto sisältää kierroksen ja illallisen lumikylässä, moottorikelkka-ajelun pilkkiretkelle (välipala sisältyy), pororekiretken (välipala sisältyy) ja husky-safarin.   Matka on tehtävä ennen helmikuun loppua 2022, tai matka mitätöidään automaattisesti.    Voittajalle annetaan erilaisia päivämäärävaihtoehtoja matkaa varten, ja häntä pyydetään valitsemaan kolme suosikkiaan. Palkinnon tuottaja järjestää sen jälkeen matkan.   Perusmatkavakuutus (pois lukien aiemmat sairaudet) sisältyy palkintoon.   Järjestäjä suorittaa palkinnoista maksettavan lakisääteisen arpajaisveron. Palkinnon arvo on enintään 4 740 euroa. Saatavilla olevat palkintomatkapäivät ovat keskiviikosta sunnuntaihin aikavälillä 1.1.22 - 28.2.22.
    2. Hopeapalkinnot: 20 Glade -tuotepakkausta, sisältö on kuvattu Liitteessä B. Palkinnon arvo on 45 euroa.
      Lisätietoja palkinnoista on kohdassa 9.
  7. Kampanjan järjestäjän rajoitukset:
    1. Järjestäjä ei ota vastuuta kilpailuosallistumisista, jotka ovat myöhässä, virheellisiä, lukukelvottomia, epätäydellisiä, töhrittyjä, vioittuneita, kadonneita, väärinkäytettyjä, vaurioituneita tai viivästyneet kuljetuksessa, syystä riippumatta, mukaan lukien esimerkiksi mikä tahansa laitevika, tekninen toimintahäiriö, järjestelmien, satelliittien, verkon, palvelimen, laitteiston tai ohjelmiston virhe mistä tahansa syystä, tai mistään muusta syystä; sekä
    2. Kilpailuosallistumisen lähettämisen todiste ei kelpaa kilpailun osallistumisen vahvistukseksi.
  8. Kolmansien osapuolten käyttäminen tai massaosallistumiset ovat kiellettyjä. Kolmansien osapuolien tai yhteenliittymien kautta tehdyt osallistumiset, makroilla tai muulla automatisoidulla tavalla tehdyt osallistumiset ja osallistumiset, jotka eivät täytä näiden ehtojen vaatimuksia kokonaan, hylätään.        Jos käy ilmi, että osallistuja tai kotitalous käyttää mitä tahansa keinoa kiertää tätä ehtoa, kuten esimerkiksi, mutta rajoittamatta, väärinkäyttämällä tietoja, toimimalla Kampanjan järjestäjän käsityksen mukaan petoksellisesti tai vilpillisesti, käyttämällä muuta kuin omaa identiteettiä, tai käyttämällä muuta automaattista tai ei-automatisoitua keinoa kilpailu-ilmoittautumisten lisäämiseksi tai toimimalla muuten näiden ehtojen vastaisesti, nämä osallistujat hylätään ja palkinto-oikeudet mitätöidään.        Osallistujia kehotetaan olemaan huolellisia kirjoittaessaan tietojaan; järjestäjä ei ole vastuussa kirjoitusvirheistä.
  9. Lisätiedot palkinnoista:
    1. Kultapalkinto (matka Lappiin): Kampanjan järjestäjä on antanut pääpalkintomatkan järjestämisen toimeksi Cloud Nine Incentives Ltd:lle.  
      1. Vähintään kahden seurueeseen kuuluvan tulee olla yli 18-vuotiaita. 
      2. Voittajalla ja hänen vieraillaan (”Voittajilla”) on oltava voimassaoleva virallinen henkilöllisyystodistus. Kaikki matkustusasiakirjat ovat yksin voittajan vastuulla.
      3. Jos voittaja haluaa viedä kultapalkintomatkalle neljä yli 18-vuotiasta aikuista 2 aikuisen ja 2 lapsen sijasta, hänen tulee ilmoittaa Kampanjan järjestäjälle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta Kampanjan järjestäjä voi arvioida kahden aikuisen aiheuttamat lisäkustannukset. Lisäkustannukset ovat voittajan vastuulla;
      4. Voittaja saa vahvistuksen kultapalkinnon voittamisesta sähköpostitse ja puhelimitse (jos puhelinnumero on annettu) 14 päivän kuluessa Kampanja-ajan päättymisestä.
      5. Voittajan on vahvistettava nimensä ja voittaja on vastuussa virheellisesti toimitettuihin tietoihin liittyvistä kustannuksista.
      6. Perusmatkavakuutus sisältyy palkintoon (pois lukien aiemmat sairaudet).
      7. Voittajan on käytettävä kultapalkinto tammi-helmikuussa 2022.   Voittajaa pyydetään valitsemaan kolme erillistä toivomaansa päivämäärää matkaa varten päivämääräluettelosta ja Cloud Nine Incentives Ltd. pyrkii täyttämään vähintään yhden voittajan toivomista matkustuspäivämääristä.  Jos voittaja ei matkusta tänä aikana, voitto mitätöityy, eikä voittajalla ole enää oikeutta pääpalkintoon
      8. Ellei matkapaketissa toisin mainita, kaikki muut kustannukset, mukaan lukien ateriat ja rahan käyttäminen, ovat voittajan vastuulla. 
      9. Kun matkustuspäivämäärät ja matkustajien nimet on vahvistettu kirjallisesti, niitä ei voi muuttaa ilman lisäkustannuksia, ja muutokset eivät ehkä ole mahdollisia, jos ostettu lipputyyppi on sellainen, jota ei palauteta tai jota ei voi muuttaa.  
    2. Hopeapalkinnot (Glade-tuotteet):  Lisätietoja Hopeapalkintojen sisällöstä on Liitteessä 2.  Jokaisen palkinnon arvo on 45 euroa.
  10. Palkintoja ei voi siirtää. Palkintoja ei voi vaihtaa rahaksi. Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että jokin palkinto ei olisi saatavilla jostain syystä, Cloud Nine Incentives Ltd. pidättää oikeuden vaihtaa palkinnon tilalle toisen, samanarvoiseksi katsomansa palkinnon.
  11. Voittajien valinta ja voittajille ilmoittaminen: Voittajat ja asianmukainen määrä varasijavoittajia valitaan satunnaisesti automaattisella algoritmilla viiden vuorokauden kuluessa Kampanja-ajan päättymisestä. Voittajille lähetetään sähköposti 14 vuorokauden kulussa Kampanja-ajan päättymisestä voittaneen osallistumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen, jossa ilmoitetaan voitosta.  Voittajilla on 10 arkipäivää aikaa vastata voittoviestiin.  Kultapalkinnon voittajan on vahvistettava palkintokelpoisuutensa ja allekirjoitettava juridinen palkinnon vastaanottodokumentti, jotta hänet voidaan vahvistaa Kultapalkinnon voittajaksi.  Hopeapalkinnon voittajien on annettava Suomessa sijaitseva postiosoite toimitusta varten 28 vuorokauden kuluessa. Jos voittaja ei vastaa edellä mainitun ajan kuluessa, katsomme voittajan kieltäytyneen palkinnosta ja otamme yhteyttä varasijavoittajiin arvonnan järjestyksessä ja annamme heille samat vastausajat. Jos palkintoa ei voida luovuttaa varasijavoittajan valinnan jälkeen, Kampanjan järjestäjällä on oikeus pitää palkinto itsellään, ja pitää sitä luovuttamiskelvottomana.  Osallistujia, jotka eivät ole voittaneet, ei kontaktoida. Osallistujan vastuulla on varmistaa, että hänen kilpailuun osallistumisessa antamansa tiedot ovat oikein. 
  12. Tietosuoja:  Osallistujien kampanjaan osallistuessaan antamia henkilötietoja käytetään vain kampanjan hallinnointiin, eikä niitä säilytetä kampanjan päättymisen jälkeen, paitsi jos olet ilmoittanut halukkuudesta saada lisätietoja määrätyistä tuotteista. Antamalla yhteystietonsa kilpailuun osallistujat hyväksyvät tietojen keräämisen ja käytön näiden ehtojen mukaisesti. Henkilötietosi säilytetään luottamuksellisesti ja niitä käsitellään Euroopan Unionin tietosuojadirektiivin mukaisesti ((EU) 2016/679) (GDPR). Osallistujien henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, lukuun ottamatta Kultapalkinnon voittajaa, jonka tiedot luovutetaan Kultapalkinnon tuottajalle palkinnon toteuttamista varten. Yhteystietonsa tarkistaminen, korjaaminen ja poistaminen tulee hoitaa Kampanjan järjestäjän kautta. Löydät lisätietoja Kampanjan järjestäjän tietosuojaselosteesta täältä
  13. Kilpailuun osallistujien on käytettävä juridista nimeään kampanjaan osallistuessaan. Kampanjan järjestäjä tarkistaa osallistujien kelpoisuuden osallistua kampanjaan. Kampanjan järjestäjä edellyttää tietoja, joita se pitää tarpeellisina tätä varten ja Palkinnon luovuttamista voidaan viivästyttää, kunnes Kampanjan järjestäjä on tyytyväinen vahvistuksen tietoihin. 
  14. Jos Voittajan todetaan rikkoneen jotain näistä Ehdoista, etenkin jos henkilö on rikkonut osallistumisen rajoituksia, Kampanjan järjestäjä voi silti käyttää oikeuttaan hylätä kyseinen henkilö ja vaatia Palkinnon palauttamista tai korvaamista, vaikka palkinto olisi luovutettu ja/tai todellisuudessa tuotettu kyseiselle osallistujalle tai Voittajalle.
  15. Kampanjan järjestäjä ei anna mitään takuita mistään myönnetystä palkinnosta. Lukuun ottamatta tässä määriteltyä, kaikki mainitut tai lain nojalla implisiittisesti oletetut ehdot, takuut ja ilmoitukset suljetaan pois lain sallimassa laajuudessa. Lain sallimassa laajuudessa suljemme pois ja eväämme vastuun mistään osallistujalle tai Voittajalle tästä Kampanjasta tai siitä johtuen syntyvästä kulusta, menetetystä palkinnosta, vahingosta tai muusta vastuusta, riippumatta näiden syntysyystä, mikäli mikään Ehdoissa ei rajoita tai sulje pois vastuutamme huolimattomuuden tai vilpillisen toiminnan aiheuttamasta henkilövahingoista tai kuolemasta. Epäselvyyksien välttämiseksi tätä kohtaa sovelletaan myös kaikkiin kolmannen osapuolen tarjoamiin palkintoihin.
  16. Jos kampanjaa ei jostain syystä voida toteuttaa suunnitellusti syistä, joihin kuuluvat muun muassa globaali pandemia (esim. Covid-19), peukalointi, luvaton puuttuminen, petokset, tekniset viat tai muut Kampanjan järjestäjän hallinnan ulkopuolella olevat syyt, jotka vääristävät tai vaikuttavat tämän Kampanjan tai minkä tahansa Palkinnon hallintoon, tietoturvaan, oikeudenmukaisuuteen, eheyteen tai asianmukaiseen toteuttamiseen, Kampanjan järjestäjä pidättää oikeuden lopettaa tai keskeyttää Kampanjan tai minkä tahansa Palkinnon tai tehdä niihin muutoksia (voimassa olevien lakien nojalla annettujen kirjallisten ohjeiden mukaisesti).
  17. Jos Kampanjan järjestäjän kohtuullisen valvonnan ulkopuolella oleva teko, laiminlyönti, tapahtuma tai olosuhde estää Kampanjan järjestäjää noudattamasta näitä Ehtoja, Kampanjan järjestäjä ei ole vastuussa velvoitteensa laiminlyönnistä tai viivästymisestä.
  18. Jos Kampanjan järjestäjä haluaa käyttää Voittajan kuvia tai tietoja Kampanjan viestinnässä tai muussa tarkoituksessa, Kampanjan järjestäjän on hankittava voittajan etukäteinen nimenomainen suostumus.
  19. Kampanjan järjestäjä pidättää oikeuden tarkistaa Voittajan tiedot ennen palkinnon antamista ja myös hylätä kaikki henkilöt, jotka ovat väärinkäyttäneet ilmoittautumisprosessia.
  20. Näitä ehtoja säätelevät Suomen lait, ja Suomen tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta.
  21. Jos jokin näistä Ehtojen kohdista todetaan laittomaksi, pätemättömäksi tai muuten täytäntöönpanokelvottomaksi, se irrotetaan ja poistetaan näistä ehdoista, ja jäljellä olevat kohdat pysyvät täysimääräisesti voimassa.

 Kampanjan järjestäjä: Oy Transmeri Ab, PL 50, 02631 Espoo, Suomi

 

LIITE A: Kampanjaan oikeuttavat tuotteet: 

Kampanjaan oikeuttavien tuotteiden saatavuus voi vaihdella valikoimasta riippuen:

Glade Aerosol Lemon 300ml5000204771893
Glade Aerosol RelaxingZen 300ml5000204771749
Glade Aerosol Clean Linen 300ml5000204771626
Glade Aerosol Vanilla 300ml5000204957389
Glade Aerosol BaliSandalwood 300ml5000204771596
Glade Aerosol Peony&Cherry 300ml5000204956436
Glade Touch&Fresh Refill RelaxingZen 10ml5000204818673
Glade Touch&Fresh Refill CleanLinen 10ml5000204076684
Glade Touch&Fresh Refill Pomegranate 10ml5000204818642
Glade Touch&Fresh Refill Lemon 10ml5000204818611
Glade Touch&Fresh Refill OceanAdventure 10ml5000204076936
Glade Touch&Fresh Refill Muguet 10ml5000204818703
Glade Touch&Fresh Refill Vanilla 10ml5000204957747
Glade Touch&Fresh Refill Pomegranate 10ml5000204958164
Glade Aerosol OceanAdventure 300ml5000204070279
Glade Aerosol 5in1 Lavender 300ml6414400158782
Glade Aerosol 5in1 Oud 300 ml6414400158799
Glade Touch&Fresh Lavender refill 10ml5000204077292
Glade Touch&Fresh Oud refill 10ml5000204111705
Glade Touch&Fresh Frosted Candy Cane refill 10ml5000204170702
Glade Touch&Fresh Merry Berry&Bright refill 10ml5000204168426
Glade Candle BaliSandalwood 129g5000204105735
Glade Candle OceanAdventure 129g5000204105797
Glade Candle HoneyChocolate 129g5000204105827
Glade Candle I Love You 129g5000204105919
Glade Candle Peony&Cherry 129g5000204106039
Glade Candle Vanilla 129g5000204106121
Glade Candle Merry Berry&Bright 129g5000204168938
Glade Candle Frosted Candy Cane 129g5000204169058
Glade Touch&Fresh Holder Lemon 10ml5000204817256
Glade Touch&Fresh Holder CL 10ml5000204075748
Glade Liquid Electric Refill BaliSandalwood 20ml6414400158287
Glade Liquid Electric Refill Clean Linen 20ml6414400158294
Glade Liquid Electric Holder Bali Sandalwood 20ml5000204117523
Glade Sense&Spray Holder 180 RelaxingZen 18ml5000204549997
Glade Sense&Spray Refill RelaxingZen 18ml5000204595017
Glade Sense&Spray Refill Vanilla 18ml5000204957624
Glade 150g Lemon Fresh Gel5000204826586
Glade 150g Lily of the Valley Gel50204977
Glade 150g Lavender Gel50204649
Glade 8g Discreet RelaxingZen, refill6414400157969
Glade 8g Discreet Vanilla, refill5000204744774
Glade Candle Vanilla 70g5000204070590
Glade Candle Apple&Cinn 70g5000204960778
Glade Large Candle Vanilla 224g5000204106398
Glade Large Candle Apple&Cinnamon 224g5000204105131

 

LIITE B

  • Glade Touch&Fresh Refill Relaxing Zen 10ml/12
  • Glade Touch&Fresh Refill Vanilla 10ml
  • Glade Touch&Fresh Refill OceanAdventure 10ml
  • Glade Touch&Fresh Holder Lemon 10ml
  • Glade Aerosol OceanAdventure 300ml
  • Glade Aerosol Lemon 300ml
  • Glade Candle Ocean Adventure 129g
  • Glade Candle Vanilla 129g
  • Glade Liquid Electric Refill Clean Linen 20ml
  • Glade Liquid Electric Holder Bali Sandalwood 20ml
  • Glade Sense&Spray Holder 180 RelaxingZen 18ml
  • Glade Sense&Spray Refill Vanilla 18ml